Mikä olisi se paras biodiversiteetin tila?

Luin Torill Kornfeldtin kirjan Mammutin paluu (Minerva 2017) ja jäin miettimään. Kirja on sinällään kiinnostava silmäys biotekniikan uusiin keinoihin, jotka ovat joiltakin osin niin uskomattomia, ettei asiaa tarkemmin tuntematon osaa edes arvioida, miten niihin pitäisi suhtautua. Kirjan tekotapa - joka muistuttaa enemmän angloamerikkalaisen luontosarjan käsikirjoitus kuin tietokirjaa - on minusta vähän rasittava, mutta kuten todettu, kyllä kirja sai mietteliääksi. Ei niinkään varsinainen biotekniikka, jonka harppaukset ovat yksinkertaisesti huikeita, vaan toiminnan taustalla olevat filosofiset ja eettiset kysymykset.

Kornfeldt kuuluu itse niihin ihmisiin, jotka ovat innostuneita ajatuksesta palauttaa sukupuuttoon kuollut eläin, kuten mammutti, takaisin nykyiseen lajistoon. Kornfeldt myös marssittaa kirjassaan lukijan tapaamaan lukuisia vielä intohimoisempia tutkijoita (kirjoittaja on itse tiedetoimittaja ja -kirjailija, ei tutkija), vaikka ei pysty ihan jokaisen optimismia suoraan jakamaan. Tapaamiset antavat kuitenkin ymmärtää, että yrittäjiä on ympäri maailmaa ja usko biotekniikan ihmeisiin on lujaa.

Kaikki eivät tavoittele mammuttien ja muiden kadonneiden lajien palauttamista sinänsä, vaan enemmänkin keinona tutkia menetelmiä, joiden avulla uhanalaisuutta voidaan vähentää ja puuttua siten siihen huolestuttavan vauhdiin saaneeseen sukupuuttojen aaltoon, joka tutkijoiden todistuksen mukaan on jo kovassa vauhdissa. Tuo aalto on suoraan sidoksissa ihmisen toimintaan ja siksi on perusteltua pohtia, millä tavoilla ihmisen tuhoava vaikutus voitaisiin toisaalta minimoida, toisaalta korjata jo aiheutettuja tuhoja.

* * *

Kaksi suurta periaatteellista kysymystä liittyy aiheeseen vääjäämättä. Useimmille tavallisillekin ihmisille tuttu geneettisen muuntelun haaste on näistä helpompi. Biotieteiden viesti geenimuuntelusta huolestuneille kansalaisille on jokseenkin selkeä: se kuuluu evoluution keskeisiin työkaluihin joka tapauksessa eikä ihmisen tietoisesti aiheuttama muuntelu poikkea pohjimmiltaan siitä, mitä tapahtuu luonnossa joka tapauksessa. Tarkemmin sanoen tekniikka toki on erilainen, koska ihminen joutuu turvautumaan teknisiin tarkkuuslaitteisiin siinä missä aito evoluutio luottaa sattumaan, mutaatioihin ja aikaan.

Vaikka myös biologit myöntävät, ettei geenimuunneltujen lajien käyttäminen ole täysin ongelmatonta (suurin ongelma on siinä, ettemme tiedä, mitä geneettisesti muokatun ja laajassa mittakaavassa käytetyn lajin leviäminen vapaaseen luontoon voisi merkitä koko ekosysteemin kannalta), arkiset pelot tuntuvat tutkijoista katteettomilta. Geeniviljeltyyn maissiin voi liittyä ympäristönsuojelullisia ja taloudellis-yhteiskunnallisia ongelmia (kuten liittyykin), mutta itse lopputuote ei ole mikään geneettinen hirviö, vaan ihan samalla lailla maissi kuin muuntelematonkin.

Ihmisen tekemän muuntelun suurimmat pelot liittyvätkin siihen tosiasiaan, ettei ihminen itse tietenkään jää biotekniikan tarjoamien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Kloonaus, geneettisesti suunniteltu lapsi ja geneettisesti estetty vanheneminen ovat kaikki eettisesti monimutkaisia asioita, koska biotekniikkaa käyttävät eivät voi taata, että tekniikka pysyy ns. hanskassa tai että se tulee olemaan kaikkien ulottuvilla varallisuudesta riippumatta. Pikemminkin on todennäköistä, että ihmiseen kohdistuvat biotekniset välineet tulevat olemaan mitä suurin tasa-arvokysymys.

* * *

Muuntelun etiikkaa vaikeampana ongelmana pidän itse kysymystä siitä, mistä kumpuaa ihmisen halu tai moraalinen oikeus puuttua evoluutioon, jonka erottamaton osa sukupuutotkin ovat ja tulevat aina olemaan. Riittääkö oikeutetuksi se tosiasia, että monet lajit ovat hävinneet ja tulevat kiihtyvällä tahdilla häviämään ihmislajin itsekkään ja lyhytnäköisen toiminnan seurauksena? Onko biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden vaaliminen enemmän huonon omantunnon hoitamista kuin järkevä tapa suhtautua luonnonympäristöön? Mikä olisi se ideaalinen monimuotoisuuden tila?

Lienee biologinen fakta, että monimuotoisuus hyötyy monimuotoisuudesta. Kun lajisto on runsas, ympäristön nopeat muutokset eivät ole yhtä dramaattisia kuin ne voivat muutaman lajin dominoimassa tilanteessa olla. Yksi sieni voi tappaa kaikki samaan lajiin kuuluvat puut, mutta metsässä kasvaa sekaisin monenlaisia puita, uhka on pienempi. Ihmisettömässä ekosysteemissä tätä ongelmaa ei ole, evoluutio tuottaa juuri sellaisen monimuotoisuuden kuin se tuottaa. Mutta kun ihmisen toimet säätelevät monimuotoisuuden yksityiskohtiakin, asia muuttuu moraalis-käytännölliseksi valinnaksi. 

Millä perusteella jokin tietty monimuotoisuus olisi juuri se tavoiteltava tila? Miksi juuri mammutin tai zairenleveäkuonosarvikuonon pitäisi tallustella maan kamaralla? Millä perusteella jokin miljoonista kadonneista lajeista ei olisi yhtä arvokas biodiversiteetin osanen? Kaikkia sukupuuton kokeneita lajeja ei ole edes biotekniikan keinoin mahdollista haaveilla takaisin lajistoon, koska tarvittavaa dataa ei yksinkertaisesti ole. Mammutti tai dodo voidaan ehkä synnyttää, mutta tuskin 3 miljardin vuoden takaisia bakteereja.Itse en haikailisi jo kadonneiden lajien perään, vaan keskittäisin voimat niihin lajeihin, jotka uhkaavat kadota ihan vain siksi, etteivät ne pärjää ihmiselle. Pelkästään ihmisperäisen sukupuuttoaallon taltuttaminen voi osoittautua ylivoimaiseksi tehtäväksi. Siitä pitäisi ehkä kuitenkin aloittaa ja palata mammutteihin sitten joskus myöhemmin.