Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 24. lokakuuta 2017

Meidän jälkeemme parempi algoritmi?

Yuval Noah Harari on kirjoittanut kirjan, joka todennäköisesti herättäisi suurta huolestuneisuutta, jos ihmiset noin laajasti ottaen lukisivat näin paksuja tietokirjoja tai niistä kirjoitettuja esittelyjä. Homo Deus : Huomisen lyhyt historia (Bazar 2017) on yhteenveto biotieteiden ja tekniikan tällä hetkellä avaamista tulevaisuuden näkymistä ihmiselle lajina. Harari epäilee vahvasti, että meidät korvaa ylivoimainen algoritmi, jolla ei ole tarvetta ihmisen kaltaiselle hitaasti kehittyvälle reliikille yhtään sen enempää kuin homo sapiensilla oli tarvetta kuljettaa mukanaan Neandertalin ihmistä.

Mehän olemme ehkä jo tottuneet ajatukseen, että perinteiset teolliset työpaikat katoavat. Hararin mukaan ei ole mitään painavaa syytä uskoa, että ei-tietoisen älyn kehittäminen hidastuisi tai pysähtyisi odottamaan ihmiskunnan työelämän järjestäytymistä. Pikemminkin käy niin, että käytännössä myös erikoistuneet ammattilaiset saavat kenkää - ja itse asiassa juuri he, koska on helpompi korvata kehittyneellä älyrobotiikalla kapeaa erikoisaluetta, kuten silmäkirurgiaan, hoitava ammattilainen kuin talonmies Jantunen (jos nyt sellaisen jostain vielä löytää).

Hararin piirtämässä kuvassa on traaginen paradoksi: ei-tietoista älyä kehitetään vimmalla, koska rikkaat ihmiset haluavat päästä eroon vaivoista, sairauksista ja viime kädessä kuolemasta. Kehitys ei kuitenkaan pysähdy siihen, että ihmisen elimistö pystytään pitämään ikuisesti tuoreena ja saadaan luoduksi homo deus. Miksi vaivautua pitämään yllä biologisen eläimen heikkoa järjestelmää, jos sen voi korvata kehittyneemmällä algoritmilla? Miksi tekninen ja älyn kehitys pysähtyisi kuolemattomaan ihmiseen?

* * *

Harari kirjoittaa kaupallisille markkinoille, joten hänen tekstinsä on pelkistävää, kärjistävää ja minun mielestäni paikoitellen myös kohtuuttomasti asioita yksinkertaistavaa. On kuitenkin hankalampaa osoittaa, missä kohdassa hänen logiikkansa pettäisi ratkaisevalla tavalla, varsinkin kun hän korostaa jatkuvasti, ettei esitä ennusteita vaan pohtii mahdollisia kehityskulkuja. Siksi en tässä lyhyessä esittelyssä rupea ruotimaan esimerkiksi Hararin intoa nimittää "uskonnoksi" mitä tahansa yleiseksi kehittyvää ajattelutapaa tai sitä, että hän käyttää termiä "humanismi" kattokäsitteenä kaikille uskontojenjälkeisille ideologioille.

Hararin perusajatuksia on väite, että kaikki organismit, myös ihminen, ovat pohjimmiltaan algoritmeja ja "elämä" on pohjimmiltaan datankäsittelyä. Kun olemme tottuneet käyttämään algoritmia lähinnä tietokoneiden ohjelmoinnin yhteydessä, vaatii Hararin algoritmi-puhe totuttelemista. Kirjoittaja itsekin haluaa meidän pohtivan, onko tämä puhe organismeista algoritmeina kestävällä pohjalla. Kovin paljon vastaväitteitä Harari ei itselleen ole koonnut, joten oletan hänen ajatukseen pohjimmiltaan kyllä luottavan.

Toinen kirjan perusajatus on hylätä ajatus älyn ja tietoisuuden vääjäämättömästä yhteydestä. Harari tuntuu uskovan siihen, ettei älykkään algoritmin tarvitse olla tietoinen, jotta se voi ensin nousta ihmisen veroiseksi ja sen jälkeen pyyhältää ohi. Harari tuntuu ajattelevan, että tietoisuus on yliarvioitu elementti, jota ilmankin pärjätään oikein hyvin. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin muistuttaa, ettei meillä ole eikä loogisesti voi olla mitään käsitystä siitä, millaista tietoisuudesta irtautunut äly voisi olla. Se kun menee ns. yli ymmärryksemme.

* * *

Ehkä ajankohtaisimman mietinnän kohteen Harari löytää, kun hän arvelee älykkäiden algoritmien (Google, Facebook & Co) piankin tuntevan meidät paremmin kuin itsekään tunnemme. Mitä tapahtuu yhteiskunnalle, politiikalle ja arkiselle elämälle, jos annamme ei-tietoisten, mutta älyllisesti ja taidollisesti ylivoimaisille algoritmeille oikeuden tietää meistä ihmisistä kaiken mahdollisen? Harari ei näe tässä uhkana niinkään koneiden ylivaltaa Terminaattori-elokuvien tapaan, vaan hän ilmaisee huolen siitä, että ihmisen yhteiskunta muuttuu (on jo itse asiassa monilta osiltaan muuttunut) niin monimutkaiseksi, että vain meitä älykkäämmät algoritmit pystyvät prosessoimaan koko ajan kasvavan datan määrän ja sitä kautta "valta" siirtyy pois ihmisorganismien käsistä ilman että asiasta täytyy tehdä mitään päätöksiä.

Ei tarvitse edes rivien välistä lukea, että Hararin mielestä tämä muutos on jo tapahtunut. Kun algoritmit käyvät osakekauppaa, miksi ihmeessä niitten ei annettaisi tehdä päätöksiä myös muissa nopeaa älyä ja järisyttävän suurta datankäsittelykykyä edellyttävissä pulmissa - joita ihmiskunnalla riittää. Samalla kun Harari myöntää ns. vapaan markkinakapitalismin historiallisen voiman, hän kysyy melko suoraan, kuinka todennäköistä on, että päätösvallan siirtäminen superälykkäille algoritmeille ei johda nopeasti ihmisen syrjäyttämiseen.

Harari vie tulevaisuuden pohdiskelut niin pitkälle, että kirjan nimikin on itse asiassa harhaanjohtava ja todempi on kirjan alaotsikko. Vaikka "homo deus", kuolematon sapiens, on suhteellisen lyhyelläkin aikavälillä mahdollinen tai jopa todennäköinen, ei se samoilla oletuksilla ole muuta kuin ohikiitävä välivaihe. Harari uskaltaa kysyä, miksi nykyisen homo sapiensin pitäisikään säilyä, jos sen itsensä istuttama siemen kehittyy ylivertaiseksi datankäsittelijäksi. Minusta nämä kysymykset ihmisen itseisarvosta ovat olennaisen tärkeitä. Ehkä vain vastaamalla niihin "oikein" ei-tietoisten, mutta älykkäiden algoritmien aikakausi ei hävitä ihmiskuntaa kokonaan. Tosin onhan meillä edelleen mahdollisuus tehdä se ihan ominkin voimin väheksymällä ilmastonmuutosta ja suhtautumalla ydinaseisiin innostuneesti. Ei Hararikaan väitä, että tietoinen algoritmiorganismi on edes välttävän älykäs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.