Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

lauantai 26. joulukuuta 2015

Google, plus vai miinus?

"Don't be evil" - ei hassumpi julistus suuryhtiöksi pyrkivältä maailmanparannushankkeelta. Kokonaan toinen asia on, onko kannatettavalla tavoitteella enää mitään vastinetta sen julistaneen yhtiön eli Googlen todellisuudessa. Eipä taida olla, jos on uskomista sitä todistusaineistoa, jonka saksalaiset Torsten Fricke ja Ulrich Novak vyöryttävät lukijan päälle kirjassa Tapaus Google (Minerva 2015).

Googlen nykyinen monopolistinen asema verkkohakujen ja -markkinoinnin maailmassa ei ollut vahinko, vaan seurausta tietoisista askelista ja jo varhain omaksutusta asenteesta "keräämme kaiken tiedon, mutta itsestämme emme kerro mitään". Googlen menestystarinan voi kuitata puhumalla kahdesta nerokkaasta juutalaispojasta, jotka olivat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Se ei kuitenkaan kerro mitään olennaista. Googlen tarinaa ei voi tajuta ilman monopolistisen kapitalismin käsitettä.

Google on onnistunut siinä, missä suurin osa kapitalistisista yrityksistä ei koskaan onnistu eli nousemaan isosta hallitsevaksi, muiden vastarinnan nujertamaan kykenevään asemaan. Google siinä onnistui, ja kuten Fricke ja Novat mielestäni hyvin perustelevat, seurauksia on syytä sekä kritisoida että vastustaa. Monopolistisesta saneluasemasta ei ole koskaan ollut hyötyä muille kuin yrityksen omistajille, kaikille muille se merkitsee pakkovaltaa, sanelemista, alistamista.

* * *

Käytän itse muutamaa Googlen palvelua, kuten tätä blogialustaa, sähköpostia ja itse hakukonetta. Vältän tietoisesti muiden Googlen suosittujen houkuttimien kuten Chrome-selaimen, Google+:n tai Google Drive -pilvipalvelun käyttöä. En siksi, että minun käyttäytymiselläni olisi asioihin vaikutusta, vaan periaatteesta. Sitä paitsi Firefox on minusta paljon parempi selain.

Googlen vaarallisuus perustuu siihen, ettei monille sen ohjelmistoille ole enää vaihtoehtoa. YouTube on tällainen itse hakukoneen lisäksi. Kriittinen massa on ylitetty aikoja sitten, kilpailu on mahdotonta. Varsinkin kun Google tekee kaikkensa, ettei kilpailu olisi reilua, vaan monopoliyrityksen sanelemaa. Ihan kaikkea verkkotoimintaa Google ei vielä hallitse, mutta kyllä se siihen pyrkii koko ajan.

Kaikesta päätellen Google on ollut aktiivisesti paha myös suhteessa Yhdysvaltain tiedustelupalveluihin. Se ei pelkästään ole antanut suunnattomia tietomassojaan vakoilu- ja väkivaltakoneistojen käyttöön, vaan se on ollut mukana suunnittelemassa Yhdysvaltain "kyberpuolustusta". Google on julkisesti kiistänyt kaiken - kuten se tekee rutiininomaisesti kaikkien syytösten kohdalla -, mutta todisteita on kertynyt jo riittävästi. Uskottavuus on mennyt.

* * *

Mitä tavallinen ihminen voi tehdä? Googlen maailman hylkääminen on vaikeaa, ja tarvittaisiin valtavien massojen siirtymistä, että mainostajien kannattaisi irrottautua Googlen hämähäkinseiteistä. Google on kuin ilmastonmuutos: yksilö voi tehdä kovin vähän, mutta sekin vähän on tehtävä, ettei tarvitse seuraavalle sukupolvelle selitellä, ettemme me muka tienneet.

Tärkeintä on ymmärtää, ettei hakukone ole neutraali. Sen tulokset ovat ostettavissa, suuntaan ja toiseen. Google ei näytä koko nettiä ja sen minkä se näyttää, sitä se vääristelee sen mukaan, mistä yksittäiset mainostajat ovat valmiita maksamaan. Kannattaa myös koko ajan muistaa, ettei viattomia klikkauksia ole. Googlen algoritmit osaavat yhdistää henkilötietomme ja klikkauksemme, kaikki on tallessa ja sitä myös käytetään.

Ei kannata jättäytyä vain Googlen palveluiden käyttäjäksi. Munat kannattaa jakaa moneen koriin. Netin selaaminen Chromella tukee monopolia, googlaaminen Firefoxilla tappelee vähän vastaan. Kannattaa avata ainakin kaksi sähköpostitiliä, joista toinen ei ole gmail, ja käyttää niitä rinnakkain. Googlen urkinta ei tällöin ole aivan kattavaa. Ei kannata ottaa käyttöön mitään sellaista Googlen tuotetta, jota ei välttämättä tarvitse. Sinne hämähäkin verkkoon ei tarvitse marssia ehdoin tahdoin.

* * *

Olen itse jokseenkin merkityksetön Googlen imperiumin apulaisena. En osta mainonnan perusteella, en edes vilkaise hakutulosten yhteydessä näytettäviä mainoksia klikkaamisesta puhumattakaan. Silti poden huonoa omaatuntoa, tiedän kuitenkin olevani mitätön pikkusotilas Google Vaderin armeijassa, joka ei pysähdy vapaaehtoisesti.

Voiko Google kasvaa loputtomiin, voiko sen valta ylittää kansallisvaltioiden vallan? On jo ylittänyt. EU harkitsee vuosikausia, ennen kuin se lähtee astumaan Googlen varpaille, ja silloinkin se tekee sen hyvin vastahakoisesti, kun eurooppalaiset suuryritykset tarpeeksi valittavat. Yhdysvaltain hallinnon kanssa Googlella on win-win-sopimus, jota vapaan kapitalismin nimeen vannova hallinto ei halua murtaa, olivat seuraukset kansalaisille mitä hyvänsä.

Google on tuonut maailman paljon hyviä asioita, mutta ei koskaan ilmaiseksi. Maksuttomuus on yleensä illuusio, me maksamme kaikesta tuotteiden hinnoissa. Google hallitsee verkkomainontaa monopolistisesti ja voi määritellä hintatason. Plussat muuttuvat hyvin nopeasti miinukseksi. Voi olla, että Google on jo kasvanut hallitsemattomaksi. Mutta aina voi ja täytyy yrittää tapella yksinvaltaisuutta vastaan. Myös netissä, ja varsinkin netissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.