Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lajirasismia

Tähän aikaan vuodesta harva jaksaa kiihkoilla edes lupiinista, jolla on kyseenalainen kunnia symboloida pysyvän tuntuista kiistaa siitä, mitä "haitta" luonnossa oikeastaan tarkoittaa. Kun ulkona ei kukoista mikään muu kuin räntäinen pimeys, on siten ehkä hyvä hetki pysähtyä kysymään, miksi olemme näkemyksinemme niin kaukana toisistamme.

Toisessa ääressä ovat ne ihmiset - usein, mutta eivät suinkaan aina biologeja -, jotka ovat olleet aktiivisesti laatimassa kansallista haitallisten vieraslajien torjumisen strategiaa (ks. esimerkiksi http://www.sll.fi/mita-me-teemme/lajit/vieraslajit). Nämä ihmiset osallistuvat jättipalsamin ja lupiinin tuhoamistalkoisiin ja seuraavat huolestuneina uutisia ennen näkemättömien lajien ilmaantumisesta Suomen tasavallan luontoon.

Taidan olla itse siinä toisessa ääressä, jonka mielestä tämä vieraslajien vastustaminen on pääosin eräänlaista lajirasismia, ihmisen itsekkäistä näkemyksistä kumpuavaa pyrkimystä päättää, mistä lajeista koostuu "Suomen luonto". Tai ehkä en ole ihan äärilaidassa, koska minäkin hyväksyn käsitteen "ihmiselle haitallinen laji" ja hyväksyn sen kurissa pitämisen toimet. Esimerkiksi kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) on niin hankala tapaus, että nostan käteni. Mutta lupiini ei ole mikään Heracleum mantegazzianum.

* * *

En kiistä sinänsä niitä kuvauksia, joiden perusteella joidenkin lajien haitallisuutta perustellaan. Sen sijaan kysyn toistuvasti, millä oikeudella ihminen puuttuu tällä lailla luonnon järjestelmiin eli viime kädessä evoluution toimintaan (sitähän vieraslajien hävittäminen käytännössä tarkoittaa). Tiedän toki sen löytöretkeilijäfilosofisen ajatuksen, jonka mukaan luonto on olemassa ihmistä varten ja sillä on arvoja vain ihmisen näkemyksen kautta. Minusta tuo filosofia on kuitenkin korskea.

Tunnen myös sen perustelun, jonka mukaan ihmisen on toimittava, koska nämä vieraslajit ovat määritelmänomaisesti ihmisen toiminnan seurausta, tahallista tai tahatonta. Tässä olisi jotain tolkkua, jos toiminta olisi johdonmukaista eli ihminen torjuisi kaikenlaisen lajien siirtämisen. Mutta olisiko sellaisessa mitään "luonnollista"? Ihminen on aina tuonut tullessaan uusia lajeja ja tuhonnut tulollaan entisiä. Eivät eliölajit siirtoa tai tuhoamistaan pyytäneet.

Kaikkein onnettomin on minusta perustelu, joka jakaa eliölajit "alkuperäisiin" ja "tulokaslajeihin". Tähän jaotteluun sisältyy ajatus, että luonnosta olisi löydettävissä jokin staattinen "nykyisyys", joka jollain tuntemattomalla oikeutuksella on parempi kuin jokin muu. Suomessa on keksitty soveltaa parin sadan vuoden mielivaltaista rajaa. Lajit, jotka älysivät levitä Suomeen "äskettäin" eli siis noin ennen vuonna 1815 (siis ennen kuin Venäjän keisarikunta nappasi Suomen Ruotsista), saavat tämän mukaan luontaisen kansalaisoikeuden, nuoremmat saavat "tulokaslajin" leiman otsaansa.

Miksi juuri parisataa vuotta? Todennäköisesti siksi, että rajan määrittelijätkin ymmärtävät, että kaikki rajat olisivat mielivaltaisia ja 200 v on yhtä hyvä tai huono kuin jokin muu ja kuulostaa "pitkältä ajalta". Minusta ainoa jollain tavalla biologisesti kestävä määritelmä olisi se, että kaikki jääkauden jälkeen tänne levinneet ovat tulokkaita ja "alkuperäisiksi" julistettaisiin vain ne, jotka todistetusti oleskelivat nykyisen Suomen valtion alueella (veden korkeudesta tietysti riippuen) jo ennen viimeisiä jääkausia. Passin virkaa voisi hoitaa siitepölynäyte tai DNA-analyysi.

* * *

Itseäni eivät kiusaa tappotalkoot ja hysteriaa lähentelevä eliölajien julkinen leimaaminen sinänsä. Ihminen tekee niin paljon kaikenlaista höpsöä, ettei tämä liene edes pahimmasta päästä, vaikka häikäilemätöntä surmaamista usein edustaakin. Minua huolestuttaa sellaisen ajattelun levittäminen ja yleistyminen, että jonkin lajin olemassaolon hyväksyminen on oikeutetusti pienen ihmisryhmän käsissä. Tästä syystä käytän harkiten ja provosoiden ilmaisua "lajirasismi".

Virallisesti erotetaan neljä haitan lajia, joiden takia vieras laji saatellaan takaisin rajan toiselle puolelle tai deletoidaan saman tien. Terveydellinen haitta on näistä selkein ja ymmärrettävin. Palovammoja aiheuttava kasvi ei ole tervetullut. Taloudellinen haitta on sitten puhdasta tuubaa, täysin mielivaltainen ja näkökulmasta riippuva asia, kuten myös sosiaalinen haitta eli ympäristön estetiikkaan ja vastaavaan liittyvät asiat kuten lupiini. Monimutkaisin on käsite ekologinen haitta, joka edellyttää suhteellisen voimakkaita ennakko-oletuksia ja parametrejä ollakseen mitattavissa.

Minusta ihmisen ei pitäisi ruveta mestaroimaan luonnon monimuotoisuuden puolesta. Evoluutio on joka tapauksessa lyhytikäistä ja -pinnaista ihmistä vahvempi voima, jonka myllyä ei mikään laji voi välttää. Evoluutio sisältää aina myös jatkuvan muutoksen, jota vieraslajibiologi tuntuu karttelevan. Aiheesta kirjankin kirjoittanut Seppo Turunen on evoluution edessä nöyrä ja muistuttaa siitä, että ajan kanssa vahvinkin rynnistäjä yleensä talttuu ja siirtyy suureen keskijoukkoon - tai tuhoutuu. Subjektiiviset haitatkin ovat tilapäisiä.

* * *

Biologinen lajirasismi ei ole ihan sama asia kuin ihmisen toiseen ihmiseen kohdistama rasismi. Mutta ei se minusta aivan eri asiakaan ole. Siksi oma linjani on antaa kaikkien lajien kukoistaa, yritetään etsiä kauneus ja hyöty eri lajeista ja ennen muuta yritetään ymmärtää kunkin lajin rooli kokonaisuudessa. Jos tutkijat yhtäkkiä löytäisivät lupiinista kemiallisen ainesosan, joka tuhoaa syöpäkasvaimia, laji kokisi välittömästi sosiaalisen arvonnousun ja pääsisi pois haitallisten vieraslajien listalta, vaikka kaikki muu pysyisi ennallaan.

Evoluutio ei tuota lajirunsautta ja monimuotoisuutta mistään erityisestä syystä, kaikkein vähiten siksi, että ihmisen olisi hyvä olla. Minusta monimuotoisuuden salliminen ja tukeminen (mitä lajirasismi ei välttämättä ja viimekädessä edusta) ovat ihmisen puolelta järkevää laskelmointia. Muut eliöthän eivät piittaa motiiveistamme tai laskelmistamme, vaikka joutuvatkin niiden kohteiksi. Lajirasismi on uskoakseni pitkällä tähtäimellä vaarallinen asenne. Torjuvan suhtautumisen luonnon monimuotoisuuden tuottamaan lajikirjoon pitäisi olla minimissään, ei maksimissa. Eihän se erityisen tehokasta kuitenkaan koskaan ole. Mutta ihmisten asenteita se voi kasvattaa vinoon omaksi tappioksemme.


1 kommentti:

  1. Vaan että hieno puheenvuoro Heikiltä! näin maallikon mielestä.
    t.Tommy

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.