Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ryssävihasta

Minulle valkeni vasta aikuisena, että olen sukutaustaltani noin puoleksi venäläinen - siis ryssä, kuten nykyään taas saa ja aika usein näköjään pitääkin sanoa. Isoisäni vaihtoi venäläisen sukunimensä ruotsinkieliseksi, isäni varmuuden vuoksi vielä senkin. Lapsuudenkodissani ei ryssistä puhuttu, mutta ei myöskään venäläisestä kulttuurista tai kielestä. Niitä ei ollut.

Täysvenäläinen isoäitini Maria Ivanova kuoli vuonna 1938. Minulla on hänestä vain valokuvia ja suurella äidinrakkaudella kirjoitettuja päiväkirjoja 1920- ja 1930-luvuilta. Hän eli ja kuoli venäläisenä ihmisenä Suomessa, jossa ryssää opetettiin systemaattisesti vihaamaan. Sen takia, mitä tsaarit olivat tehneet ja sen takia, mitä Stalin tulisi tekemään. En tiedä, miltä hänestä tuntui. En halua edes ajatella koko asiaa.

Maailma on muka muuttunut, mutta elämme taas 1930-lukulaista systemaattisen ryssävihan lietsonnan aikaa. Ruma kielenkäyttö on toki jätetty anonyymeille nimimerkkikirjoittajille ja johtajat teeskentelevät muodollista kohteliaisuutta. Mutta kyllähän se jotakin kertoo, että maan suurin sanomalehti Helsingin Sanomat sallii keskustelupalstoillaan systemaattisen vihapuheen, kun kohteena ovat venäläiset kansana tai nykyisen tsaarin eli Putinin muodossa.

En ihaile venäläisyyden monia piirteitä, enkä tunne itseäni "suomalais-venäläiseksi". Mutta kyllä minua nimimerkin suojista syydetty taukoamaton ryssäviha myös loukkaa henkilökohtaisella tasolla, kuten kaikki rasistinen vihapuhe loukkaa aivan erityisesti sitä, jonka ihmisarvoa ei haluta tunnustaa sillä perusteella, että on sattunut syntymään jonkin tietyn ihmisryhmän jäseneksi.

* * *

Ymmärrän oikein hyvin, että osa 2010-lukulaista ryssävihaa on laskelmoitua poliittista propagandaa, jonka tarkoituksena on heikentää suomalaisten yleistä haluttomuutta liittoutua sotilaallisesti Yhdysvaltain johtaman sotilasliiton kanssa. Poliittisessa johdossa laskelmoidaan, että suomalaisen talouselämän etujen mukaista on tällä hetkellä kumartaa länteen ja pyllistää itään. Kyllähän siitä jatkuvasta pyllistelystä joudutaan maksamaan kova hinta, mutta Nato on tässä suhteessa kuin se ihana Tenon kuningaslohi.

Historiallisista syistä monilla suomalaisilla on epäluuloinen suhde Venäjään valtiona ja kansakuntana. Silti ne ihmiset, jotka tuntevat talttumatonta vihaa ja halveksuntaa myös jokaista venäläistä ihmistä kohtaan, ovat vähemmistö. Mutta eivät äänetön tai vaikutusvallaton. Suomalaisella systemaattisella ryssänvihalla on aina ollut takanaan rahaa - suomen- ja ruotsinkielistä - ja oikeistopiirien tarjoamaa valtaa. Se ei ole kadonnut minnekään, vaikka bolševismi on vaihtunut kansallismieliseksi oikeisto-oligarkiaksi, moderniksi tsarismiksi.

Poliittisesti korrektin puhetavan vaatimus on Suomessakin johtanut siihen, että julkisuudessa puututaan herkästi niin isojen kuin pientenkin kenkien kielenkäyttöön, jos se voidaan tulkita millään tavalla rasistiseksi. Paitsi jos rasismi kohdistuu venäläiseen, joka on Maidanin lähtölaukausten jälkeen ollut vapaata riistaa myös ns. laatulehdistössämme. Kukaan ei reagoi, kukaan ei inahdakaan, olivat puheet miten tolkuttomia tahansa.

* * *

Mikään viha ei tee maailmaa paremmaksi sen asukkaille. Ryssävihaa tihkuvilla anonyymeillä viesteillä on oletettavasti terapeuttista arvoa niitä suoltaville ja edellä mainittu propaganda-arvo 2010-luvun ulkopolitiikalle (sen teho ei Nato-galluppien perusteella tosin liene ollut ihan toiveiden tasolla). Mutta pidemmällä tähtäimellä tällaisesta vihanlietsonnasta kärsivät kaikki, ja me suomalaiset ehkä enemmän kuin venäläiset itse.

En kuvittele, että julkinen ryssäviha millään vetoomuksilla vähenee. Se jatkuu niin kauan kuin viestimiä hallitsevat sen haluavat jatkuvan. Jos Putinin hallinto saadaan vaihdettua EUSA:n johtajien mieleiseksi, voi yhtäkkiä kaupankäynti taas kiinnostaa ja silloin tietenkin alkeellisen solvaamisen julkaiseminen loppuu saman tien. Tai jos Suomi saadaan ujutetuksi Naton täysjäseneksi, sillä voi olla samanlainen vaikutus.

Silti jaksan toivoa, että edes osa näistä raivopäisimmistä russofobisista suomalaisista joskus pysähtyisi miettimään, onko siinä omassa vihapuheessa ja -ajattelussa mitään tolkkua. Useimmat suomalaiset rintamasotilaat kävivät tämän mietinnän läpi ja päätyivät toteamaan, että johtajien käskystä siellä toisiansa suomalaiset ja venäläiset tappoivat, eivät henkilökohtaisista syistä. Ei tämä nykyinen tilanne välttämättä kovin erilainen ole, vaikka aseet ovat ainakin toistaiseksi vain ilkeitä sanoja. Matka sanoista aseisiin ei ole koskaan pitkä, mutta sitä askelta ei ole pakko ottaa.

3 kommenttia:

  1. Olen luonnollisesti täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. Mitä jos venäläiset luopuisivat fallisten Topol ohjusten maailmasta ja näkisivät, että parhaiten sydämet valloitetaan venäläisellä taiteella. Nyt peilataan lännen isoveliä ja samalla pelataan sen pussiin. Mitä jos vaikka naurettaisiin näille muka niin isoille maailmanvalloitusasioille ja nautittaisiin elämästä.

    t. ap lauhakari

    VastaaPoista
  3. Jospa tavallisilla venäläisillä olisikin jokin mahdollisuus "luopua" ohjusten ja suurvaltapullistelun maailmasta. Tai tavallisilla suomalaisilla tai tavallisilla yhdysvaltalaisilla. Ryssäviha ei kohdistu poliittisiin johtajiin vaan kansaan, kansalaisiin. Se ei toimi. - Heikki Poroila

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.